Vedonlyönti politiikasta – Unibetin opas politiikan vedonlyöntiin

Vedonlyönti politiikasta – opas vaalien ja poliittisten tapahtumien vedonlyöntiin

Poliittiset tapahtumat ja ilmiöt herättävät runsaasti kiinnostusta ja niihin suhtaudutaan paikoin jopa intohimoisesti kansalaisten keskuudessa. Osa politiikan seuraajista on puhtaasti kiinnostuneita yhteiskunnallisista käänteistä sekä poliittisesta päätöksenteosta, kun taas toisille politiikka tarjoaa myös viihdearvoa. Olipa kyseessä sitten kunnallisvaalit, eduskuntavaalit tai presidentinvaalit, voittajista lyödään myös vetoa.

Politiikan vedonlyöntiä on harrastettu kautta aikain, mutta sen suosio kasvoi moninkertaiseksi Yhdysvaltain presidentinvaalien kynnyksellä vuonna 2020. Kiinnostus politiikan vedonlyöntiä kohtaan kasvoi rytinällä, ja tämä heijastui totta kai kohdevalikoimaan, joka monipuolistui entisestään. Tätä nykyä esimerkiksi Unibetilta löytyy useita aktiivisia politiikan vedonlyöntikohteita niin Euroopasta kuin sen ulkopuoleltakin.

Vaikka politiikka ja vedonlyönti ovat viime aikoina hivuttautuneet yhä lähemmäs toisiaan, monelle kokeneellekin pelaajalle vedonlyönti politiikasta on vielä uutta. Tässä oppaassa selvitämmekin juurta jaksain, mitä kaikkea täytyy ottaa huomioon, kun vetokohteena on urheilutapahtuman sijaan politiikka, ja millaisia vetokohteita politiikan kenttä tarjoaa.

Politiikka vedonlyöntikohteena

Politiikan vedonlyöntikohteet ovat luonnollisestikin vaihtuvaa sorttia, sillä vaaleja käydään vain tiettyinä, ennalta määriteltyinä aikoina. Eri maiden vaalit ja äänestykset ajoittuvat kuitenkin melko eri aikoihin ja eri vuosille, joten Unibetilta löytyy lähestulkoon jatkuvasti jonkin sortin vetokohteita politiikan saralla.

Useimmat politiikan vedot ovat klassisia voittajavetoja. Nämä toimivat samaan tapaan kuin urheiluvedonlyönnissä, eli pelaaja asettaa panoksen vaalien voittajan puolesta. Voittaja voi olla vaaleista riippuen joko yksittäinen henkilö tai puolue. Esimerkiksi presidentinvaalien kohdalla veikataan tyypillisesti yksittäistä voittajaa.

Mikäli kyseessä on puoluevaalit, kuten vaikkapa Suomen kunnallisvaalit tai Ruotsin valtiopäivävaalit, tarjolla on usein myös muita vetokohteita. Tällöin voit lyödä vetoa esimerkiksi siitä, mikä puolue saa suurimman prosenttiosuuden äänistä, tai tehdä yli/alle-vetoja puoluekohtaisista ääniprosenteista.

Aika ajoin poliittisella kentällä sattuu ja tapahtuu myös muutakin, eivätkä kaikki politiikan vedot liity yksioikoisesti vaalien tulosveikkaukseen. Esimerkiksi vaalien alla tapahtuvat skandaalit tai möläytykset voivat johtaa uusien vedonlyöntikohteiden syntyyn. Myös kansan

syvistä riveistä kumpuava politisaatio voi synnyttää paikoin uusia vetokohteita markkinoille, vaikkakin tällaiset vetokohteet ovat huomattavasti vaalivedonlyöntiä harvinaisempia.

USA:n presidentinvaalit ja vaalivedonlyönti

Yhdysvaltain presidentinvaalit vuosimallia 2020 herättivät valtavaa kiinnostusta vedonlyöjien keskuudessa ympäri maailman. Kyseessä on eittämättä yksi poliittisen vedonlyönnin historian kaikkien aikojen suosituimmista kohteista, joka sai myös politiikasta vähemmän kiinnostuneet veikkaajat liikkeelle. Lukemattomat suomalaisetkin pistivät voittajavetonsa sisään, kun Yhdysvalloissa äänestettiin maan seuraavasta presidentistä.

Jenkkien entisenä Diili-isäntänä tunnetun Donald Trumpin ensimmäinen nelivuotinen oli päättymässä, ja hän tavoitteli toista kauttaan republikaanien ehdokkaana, Mike Pence varapresidenttinään. Trumpin haastoi demokraattien Joe Biden, jonka varapresidenttiehdokkaana toimi Kalifornian senaattori Kamala Harris.

Monelle Yhdysvaltain vaalit tarjosivat poliittisen sisällön ohella myös viihteellistä sisältöä. Kautensa loppuvaiheessa virkasyytteen saanut Trump tunnettiin kärkkäästä käytöksestään sosiaalisessa mediassa, ja hän ehti muun muassa julistautua voittajaksi Twitter-tilillään ennen kuin virallinen tulos oli selvillä. Moni koki Trumpin uhoamisen sosiaalisessa mediassa viihteellisenä, ja se herätti entisestään kiinnostusta vaaleja kohtaan. Presidenttiehdokkaiden mediakäyttäytymistä ja -esiintymisiä seurattiin silmä kovana.

Tämä näkyi myös vedonlyönnin saralla, sillä markkinoille alkoi ilmestyä yhä enemmän vetokohteita esimerkiksi vaalien alla käytyihin televisioväittelyihin liittyen. Unibetillakin lyötiin vetoa muun muassa siitä, kuinka monesti Trump väittelyn aikana mainitsee Kiinan, sekä siitä, mainitseeko Biden väittelyn aikana vedonpalautukset (”tax return”).

Biden oli kertoimien valossa ennakkosuosikki vaalien voittajaksi, mutta Unibetin pelaajat panostivat silti enemmän Trumpin jatkon puolesta. Tässä vaiheessa toki jo tiedämmekin, kuinka tämä saaga lopulta päättyi.

Ohjeet politiikan vedonlyöntiin

Olipa vetokohde sitten poliittinen tai jokin muu, hyvistä taustatiedoista ja lajin tuntemuksesta on hyötyä. Politiikan suhteen vedonlyönnissä on tärkeää huomioida myös tapahtuman, kuten vaalien, luonne sekä puntaroida ennakkosuosikkeja ja yllättäjiä. Seuraavaksi kerromme, mihin kaikkeen on syytä kiinnittää huomiota ennen vedon asettamista.

Vetokohteen valinta

Vetokohde kannattaa valita aina omat taustatiedot huomioiden. Aivan kuten urheilussa, summamutikassa tehdyt vedot johtavat politiikka-vedonlyönnissä harvoin voittoihin. Ensiarvoisen tärkeää onkin siis pitäytyä itselle tuttujen aihealueiden parissa.

Kärjistetysti sanottuna, Ranskan presidentinvaalien voittajavedot on syytä jättää väliin, mikäli ehdokkaista ei ole mitään hajua. Vastaavasti taas, jos Ison-Britannian politiikkaa tulee seurattua aktiivisesti, todennäköisyydet oikeisiin veikkauksiin ovat jo piirun verran paremmat.

Ehdokkaisiin tutustuminen ja taustatietojen kerääminen

Erityisesti voittajavetoja tehdessä on äärimmäisen tärkeää tuntea ehdokkaat – olipa kyseessä sitten yksittäinen henkilö tai puolue. Onnistunut vedonlyönti politiikasta edellyttää aktiivisuutta, tulkintataitoa sekä ymmärrystä aiheesta.

Tänä päivänä ehdokkaisiin tutustuminen onnistuu helposti median kautta. Mediatalot kautta maailman seuraavat politiikkaa jatkuvasti ja vaalien alla uutisia pulppuaa joka putkesta. Valtamedioiden ohella tiedonkeruussa kannattaa hyödyntää myös sosiaalista mediaa; lähes kaikki ehdokkaat ovat nykyään aktiivisia sosiaalisessa mediassa, kuten Twitterissä, Facebookissa ja Instagramissa. Nämä ovat mainioita alustoja myös kansan mielipiteiden haisteluun, ja sitä kautta äänestyskäyttäytymisen arviointiin.

Politiikan vedonlyöntivinkkejä voi kalastella myös mielipidemittauksien ja erinäisten gallupien avulla. Analyyseja ja ennustuksia äänestyskäyttäytymisestä ja ennakkosuosikeista jaetaan aktiivisesti monessa eri mediassa.

Menestyksekäs vedonlyönti politiikasta edellyttää myös objektiivisuutta. Ehdokkaita ja vetokohteita on kyettävä tarkastelemaan ikään kuin ulkopuolisen silmin, ja samalla on hyväksyttävä se, että oman suosikin puolesta vedonlyönti ei välttämättä ole järkevää.

Poliittisen tapahtuman toimintaperiaate

Politiikan vedonlyönti edellyttää tapahtuman toimintaperiaatteen tuntemista. Vaalit toimivat eri maissa eri tavalla; siinä missä Suomen presidentinvaalien toimintaperiaate on tuttu lähes jokaiselle suomalaiselle, Yhdysvaltain presidentinvaalien valitsijamiesjärjestelmä voi aiheuttaa monelle meistä harmaita hiuksia.

Ennen kuin pistät politiikkavedon sisään, tapahtuman luonne kannattaa selvittää perusteellisesti. Kun olet itse kartalla siitä, miten äänestys toteutuu ja kuinka voittaja ratkotaan, pystyt ennakoimaan tuloksia entistä paremmin. Vaalirakenteen tuntemus lisää toki myös jännityselementtiä, kun oma veikkaus on vetämässä ja äänten laskenta käynnissä.

Ennakkosuosikit, yllättäjät ja vedonlyöntikertoimet

Joka vaalissa on ennakkosuosikki tai paikoin jopa useampi sellainen. Ennakkosuosikin tunnistaa yleensä helposti, vaikkei itse vetokohde olisikaan tuttu, sillä ennakkosuosikkien kertoimet on yleensä ne kaikkein pienimmät. Ennakkosuosikin veikkaamista voidaankin paikoin pitää niin sanottuna ”varmana vetona”, mutta todellisuudessahan mikään ei ole varmaa ennen virallisten tulosten ratkeamista.

Ennakkosuosikkien ohella politiikan kentällä on aina myös yllättäjiä. Moni suomalainen muistaa esimerkiksi Perussuomalaisten takavuosien ”jytkyn”. Samaten Donald Trumpin päätyminen Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2016 oli kansainvälisellä tasolla suuri yllätys. Myös Ison-Britannian EU-ero samaisena vuonna yllätti monet tavan kansalaisista politiikan asiantuntijoihin.

Ennakkosuosikeista poiketen mahdollisten yllättäjien kertoimet ovat yleensä suuremmat, ja yllätysten sattuessa riskin ottajat palkitaan suuremmilla voitoilla. Yllättäjien satunnaiset

voitot osoittavat myös sen, että samoin kuin urheilussa, myös politiikan kentällä voi tapahtua mitä tahansa. Ja juuri tämä tekeekin politiikasta kiinnostavan vedonlyöntikohteen.

Lyö vetoa vaaleista ja politiikasta Unibetilla

Unibetin vedonlyöntikohteista löytyy kattava valikoima politiikan vetokohteita. Voit veikata EU-maiden tulevia pääministereitä ja presidenttejä sekä arvuutella esimerkiksi Ison-Britannian yleisvaalien tuloksia. Kohdelistalta löytyy tietenkin aina neljännesvuosittain myös USA:n presidentinvaali, josta povataankin politiikan vedonlyöjien kestosuosikkikohdetta pitkälle tulevaisuuteen.

Rekisteröi ilmainen tili Unibetille ja aloita politiikka-vedonlyönti netin parhailla kertoimilla jo tänään!

Lyö vetoa politiikasta