Voittokertoimet tekevät juuri sen, mitä nimellään lupaavat: ne kertovat voittosummasi tuoden sinulle näin vieläkin suurempia rahasummia. Ei olekaan ihme, että kaikki kasinopelaajat rakastavat voittokertoimia! Voittokertoimien toiminnot ja esiintyminen voivat vaihdella pelistä toiseen suurestikin, joten kannattaa aina tutustua kunkin pelin sääntöihin ennen pelaamisen aloittamista.
Voittokertoimia ei ole ihan kaikissa peleissä, mutta ne ovat sangen suosittuja pelaajien keskuudessa, joten useimmat pelinkehittäjät lisäävät niitä mielellään peleihinsä. Sloteissa nähdään voittokertoimia lukuisissa erilaisissa muodoissa. Ne voivat liittyä esimerkiksi tiettyihin symboleihin, peräkkäisiin voittoihin tai erikoistoimintoihin, kuten vaikkapa ilmaiskierroksiin. Jos et ole vielä perehtynyt voittokertoimiin slottipeleissä, jatka ihmeessä lukemista - me kerromme sinulle kaiken, mitä sinun tarvitsee tietää niistä!
Voittokertoimet peruspelissä
Joskus saatat kuulla puhuttavan voittokertoimista peruspelin yhteydessä. Tällä tarkoitetaan silloin yleensä yksinkertaisesti saamaasi voittoa, esimerkiksi kuinka monta kertaa panoksesi verran voitat tietystä symboliyhdistelmästä. Jos jonkin tietyn yhdistelmän voittokerroin on vaikkapa x20, tällöin voitat panoksesi 20-kertaisena kyseisestä yhdistelmästä.
Kertoimet voivat myös moninkertaistaa linjapanoksesi ja kokonaispanoksesi. Tässä artikkelissa me perehdymme kuitenkin lähinnä voittokertoimiin, jotka esiintyvät erilaisten erikoistoimintojen yhteydessä, kuten wild-symboleiden, scatter-symboleiden, ilmaiskierrosten tai vyöryvien kelojen yhteydessä. Esittelemme sinulle myös esimerkkejä parhaista peleistä, joista löytyy kyseisiä voittokertoimia.
Voittokertoimet ja wild-symbolit slottipeleissä
Monissa moderneissa videosloteissa on wild-symboleita, jotka toimivat korttipakan jokerien tavoin, eli perussymboleiden korvikkeina voittoyhdistelmissäsi. Monissa peleissä wild-symbolin täydentämät voitot saavat myös x2-voittokertoimen, eli ne maksetaan kaksinkertaisina. Parhaassa tapauksessa samassa voittoyhdistemässä voi olla useampia wild-symboleita, joiden kertoimet joko lasketaan yhteen tai kerrotaan keskenään, mikä voi johtaa todella komeisiin kertoimiin!
Esimerkiksi Relax Gamingin makeasta elämästä kertova Wild Chase -slotti tarjoaa voittokertoimia tuovia wild-symboleita. Jos voittoyhdistelmässäsi on yksi wild-symboli, voitto kerrotaan kahdella, kun taas neljän wild-symbolin täydentämä voitto maksetaan viisinkertaisena. Toinen Relax Gamingin tuotos, Wild Joker Stacks taas antaa sinulle mahdollisuuden vaikuttaa wild-symbolin tuomaan voittokertoimeen - panostasi kohottamalla voit nimittäin nostaa wild-symbolin voittokertoimen x4-tasolle peruspelissä, ja jopa x8-tasolle ilmaiskierrosten aikana. Kauhufanien vanhassa suosikissa, Microgamingin tuottamassa vampyyriteemaisessa Immortal Romance -pelissä taas wild-symboli tuo x2-kertoimen kaikille täydentämilleen voitoille.
Klassisen sadun inspiroima Goldilocks-kolikkopeli Quickspiniltä tarjoaa myös wild-symbolin voittokertoimella varustettuna. Jokainen voittoyhdistelmässä mukana oleva wild-symboli kohottaa kerrointa yhdellä, joten korkein mahdollinen kerroin voi olla x4. Jos kaipaat todella kovia voittokertoimia wild-symboleiltasi, kannattaa kokeilla Play’n GOn keskiaikaisen ritariteeman ympärille luotua The Sword & The Grail -kolikkopeliä. Graalin malja toimii wild-symbolina, joka voi esiintyä myös kerroin-wildin ominaisuudessa. Tällöin wild-symboli antaa voitollesi kertoimen, joka voi olla x2, x5, x10 tai x100! Kuvittele niitä voittosummia!
Voittokertoimet ilmaiskierroksilla
Ilmaiskierrokset ovat monien pelaajien suosikkeja, joten pelinkehittäjät lisäävät niitä usein pelien erikoistoiminnoiksi. Ilmaiskierrosten aikana voi olla voimassa jokin voittomahdollisuuksiasi lisäävä erikoistoiminto, kuten esimerkiksi voittokerroin. Ei ole ollenkaan harvinaista, että kaikki ilmaiskierrosten aikana saamasi voitot tuplataan tai vaikka kolminkertaistetaan. Mikäpä sen mukavampaa kuin pyöritellä peliä ilmaiseksi ja napata moninkertaisia voittoja!
Esimerkiksi NetEntin suosittu villin lännen slotti Dead or Alive antaa kaikille voitoillesi ilmaiskierrosten aikana x2-kertoimen. Microgaming panee vielä paremmaksi vanhassa kunnon jackpot-pelissään Mega Moolah, jonka ilmaiskierrosten aikana voittosi maksetaan kolminkertaisina.
Hieman uudempana esimerkkinä slotista, jonka ilmaiskierrosten aikana voimassa on voittokerroin, voisimme mainita vaikkapa Eastern Emeralds -kolikkopelin Quickspiniltä. Tässä lumoavan kauniissa itämaisessa pelissä saat itse valita, montako ilmaiskierrosta haluat ja millä voittokertoimella. Mitä korkeamman määrän ilmaiskierroksia valitset, sitä matalampi voittokerroin ja toisin päin. Kaiken huipuksi samassa voittoyhdistelmässä olevien wild-symboleiden kertoimet kerrotaan keskenään, mikä voi nostaa kertoimen todella huikealle tasolle!
Kasvavat voittokertoimet peräkkäisten voittojen ansiosta
Saatat saada voittokertoimia myös peräkkäisillä voitoilla. Tässä tapauksessa pelissä on yleensä käytössä Rolling Reels -toiminto, joka tunnetaan myös Avalanche- eli lumivyörynimellä. Millä nimellä toimintoa kutsutaankaan, sillä tarkoitetaan voittavien symboleiden haihtumista ja niiden korvaamista uusilla symboleilla, mikä tuo uusia voittomahdollisuuksia. Monissa peleissä tähän toimintoon on lisätty kasvava voittokerroin, jossa saman pelikierroksen aikana saadut peräkkäiset voitot kerrotaan yhä korkeammilla kertoimilla.
Yksi tämän mekanismin ensimmäisistä ja tunnetuimmista peleistä on NetEntin tuottama Gonzo’s Quest, joka esitteli maailmalle Avalanche-toiminnon. Jokainen voittava pudotus nostaa voittokerrointa, joka voi peruspelissä nousta tasolle x5, kun taas ilmaiskierrosten aikana kaikki kertoimet kerrotaan kolmella, eli voittokerroin voi saavuttaa x15-tason. Pragmatic Playn Afrikkaan sijoittuva Great Rhino Megaways yhdistää ilmaiskierrosten voittokertoimet kasvavien voittokertoimien kanssa. Voit valita itse haluamasi määrän ilmaiskierroksia haluamallasi alkukertoimella, joka voi korkeimmillaan olla x10, ja voittokerroin kasvaa jokaisen pudotuksen myötä.
Yksi hyvä esimerkki kasvavasta voittokertoimesta on myös Thunderkickin hauska Esqueleto Explosivo -kolikkopeli, jossa vietetään meksikolaista kuolleiden päivää. Jokainen peräkkäinen voittosi kasvattaa voittokerrointa siten, että toinen voittosi saa x2-kertoimen, seuraava x4-kertoimen ja niin edelleen, kunnes viidennellä peräkkäisellä voitollasi saat huiman x32-kertoimen! Play’n GOn komea Eclipse of the Sun God -slotti hyödyntää samaa kasvavan voittokertoimen mekaniikkaa siten, että voittokerroin voi nousta x10-tasolle asti peruspelissä ja peräti x70-tasolle ilmaiskierrosten aikana.
Scatter-symboleiden voittokertoimet
Scatter-symbolit tunnetaan siitä, että niiden ei tarvitse osua voittolinjalle tuodakseen sinulle voittoja, vaan ne tekevät tehtävänsä myös “ripoteltuna” ympäri peliruutua. Scatter-symboleilla voi olla monta roolia peleissä; ne monesti käynnistävät ilmaiskierrostoiminnon, mutta ne voivat myös maksaa voittoja kertoimena panoksellesi. Näin ollen myös scatter-symbolit voivat tuoda tullessaan voittokertoimen.
Play’n GOn nokkelasti nimetyssä afrikkalaisteemaisessa Win a Beest -kolikkopelissä voitat panoksesi viisinkertaisena saadessasi näkyviin kolme scatter-symbolia, eli tämä yhdistelmä antaa panoksellesi x5-voittokertoimen. NetEntin tuottama vampyyripeli Blood Suckers sen sijaan voi tuoda panoksellesi sitä korkeamman kertoimen, mitä useamman scatter-symbolin saat näkyviin: kahdella scatter-symbolilla panoksesi saa x2-voittokertoimen, kun taas viisi scatter-symbolia maksaa panoksesi 100-kertaisena!
Oryx Gamingin näyttävässä Joker Max -pelissä on myös monenlaisia voittokertoimia: scatter- eli bonussymboli antaa panoksellesi kaksin- tai nelinkertaisen voittokertoimen. Lisäksi voit vaikuttaa ilmaiskierrosten aikana voimassa olevaan voittokertoimeen säätelemällä panostasi; Hyperbonus-lisäpanoksella voit kohottaa ilmaiskierrosten voittokertoimet x10-tasolle.
Yhteenveto
Voittokertoimet slottipeleissä voivat tarkoittaa monia eri asioita. Kertoimella saatetaan viitata panoksesi kertoimeen, eli paljonko voitat milläkin yhdistelmällä.
Yleisimmin voittokerroin kuitenkin tarkoittaa jonkinlaista lisävoittoa, jonka voit saada erikoistoiminnon kautta. Monesti wild-symboli antaa voitollesi kertoimen, minkä lisäksi saatat saada voittokertoimia ilmaiskierrosten aikana, scatter-symboleiden myötä tai peräkkäisten voittojen ansiosta. Kasautuvat voittokertoimet kasvattavat voittojasi entisestään. Millaisista kertoimista ikinä onkaan kyse, ne ovat kuitenkin aina hyvä uutinen, sillä ne tarkoittavat aina suurempia voittosummia sinulle